24.7.2011

Polka & Persikka

Tänään puri saippuakärpänen. Edellisen epäonnistuneen satsin jälkeen ei ole oikein ollut sellaista rauhallista hetkeä, että kokeilisin kolmannen vaativan tuoksun kanssa tehdä saippuaa. Mutta tänään oli saippuafiilis :)

Kuva0988

Tässä vielä huono kuva niistä epäonnistuneista. Oli hienoja rasvoja, saippuaan tarkoitettuja tuoksuja ja värejä. Massat juoksettui hienoista tuoksuista. Kyllä niistä saippuaa lopulta tuli, mutta hirvittävän rumia. Yritin uudelleen sulattamallakin pelastaa punaista massaa, mutta siitä tuli vain kökköistä ja hirveän hitaasti kuivuvaa. Pois en heitä, mutta taidan pilkkoa johonkin toiseen erään koristeeksi.

Kuva1013 

 Kuva1011

Kuva1004

Tässä sitten tämänpäiväisiä. Ihan yksinkertainen kookos-rypsi-oliivi-saippua johon kokeilin kuviointia. Tuoksuna vähäsen eteeristä piparminttuöljyä. Nimesin sen siis mielikuvituksettomasti Polkaksi :) Värin kehittymistä on mielenkiintoista seurata, näyttäisi tulevan aika vaaleanpunaisia noista kuvioista.

 Kuva1018

Kuva0997

Ja se vaativampi tapaus eli Persikka. Muottiin laittoon asti sujui ihan hyvin, viilensin aineita, laitoin värit ajoissa ja vain kevyesti sekoitin tuoksun lastalla. Kiisseli oli aika löysää, mutta näyttää kovettuvan. Minulla on ehkä ollut vähän sellainen uskonpuute sen kiisselin kovettumisen kanssa, että olen sekoittanut sen tosi pitkälle, ja sitten onkin tullut kiire. Persikka alkoi esittää tulivuoren elkeitä, joten pistin sen jäähylle. Väri näytti tosi hyvältä sekoitusvaiheessa, käytin keltaista ja punaista saippuaväriä ja sekoitin viimeiset punaiset tipat vain kevyesti. Tuoksukin on lupaava, aika mieto.

Tässäkin siis ihan perussaippua: oliivi-kookos. Lasken reseptit yleensä MMS:n laskurilla ja koska siihen saa muutakin tietoa ylös, olen tallentanut niitä itselleni. Koitin laittaa ne nyt tuohon oikealle sivupalkkiin google docs-linkkeinä, ei aavistustakaan toimiiko se, olisi kiva jos joku raportoisi! Ihan perusohjeita, mutta itselle muistiin ja ehkä niistä on jollekin iloa ja ehkä joskus tulee sitten vähän erikoisempiakin :) Koitan saada vanhemmistakin ainakin aineet ylös, kun niitä on kuitenkin lähtenyt maailmalle, niin on sitten jotain mistä tarkistaa kun unohtaa mitä ne sisältää.

Kuva1015

Tässä välineitä mitä on käytössä. 500g-massa mahtuu vielä jogurttipurkkeihin, isommille, tai jos tarvii enemmän vettä, on vielä vanha taikinakulho. Etsin pitkään kirppikseltä sauvasekoitinta, ensimmäinen jonka löysin olikin niin hyvä että päätyi ruokakäyttöön ja toisen sitten ostin ihan kaupasta. Lasinen Boston-shakerin alaosa toimii mainiosti lipeän sekoituksessa (ajattelin joskus opettelevani tekemään drinkkejä, pari vuotta kaapissa tyhjänpanttina oltuaan pyhitin shakerin saippuakäyttöön) Silikonimuotti tuli lehtitilauksen kylkiäisenä, enkä edes haaveillut paistavani siinä muffinsseja ;) Lisäksi täytyy tietysti olla vaaka. Saippuan leikkuuseen on myös pyhitetty yksi vanha veitsi. Aika vähällä siis pärjää, jotkut tekevät kuulemma jopa samoissa astioissa missä ruokaakin, kypsyttyään saippua on saippuaa ja sillä voi pestä astiat puhtaiksi. Tuoksut saattavat kyllä tarttua astioihin, eivätkä taida olla ihan elintarvikekelpoisia.

Ajatuksia olisi kaakaosaippuasta, hunajasaippuasta, sekä niiden ensimmäisen kuvan hirvitysten hyödyntämisestä.

1 kommenttia:

  1. Ihania saippuoita!! Kiitos kommentista blogiini! Surffailin profiiliasi ja löysin nänä ihanuudet!
    Itse olen niin laiska värjäämään. Mutta aikomus on kokeilla :)

    VastaaPoista